Anora on Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo. Yritys toimii juomien valmistajana, valmistuttajana, maahantuojana ja jakelijana. Alkoholijuomien ja alkoholittomien juomien lisäksi yritys valmistaa teknistä etanolia, jota käytetään monissa teollisuuden osa-alueissa, kuten maalämmön nesteenä, lääketeollisuudessa, kynsilakan poistoaineissa ja paperiteollisuudessa. Anoralla on yhteensä noin 1 200 työntekijää, ja henkilöstön suuri koko vaikuttaa myös oppimisympäristöä ja koulutusprosesseja koskeviin tarpeisiin ja prioriteetteihin.

Anoran Koskenkorvan tehdas © Anora
Anoran Koskenkorvan tehdas. Kuva: Anora

Anna Väkeväinen toimii monipuolisessa, kansainvälisessä roolissa Anoran henkilöstöhallinnon tiimissä. Hänen työtehtäviinsä kuuluvat kaikki asiat, jotka koskettavat henkilöstön kehittämistä, hyvinvointia ja sitoutumista. Tämän lisäksi hän tukee väkevien juomien liiketoimintaa henkilöstöön liittyvissä asioissa.

Kahden ison yrityksen yhdistyminen vaati päivitystä oppimisalustajärjestelmiin

Kun Anora syntyi kahden pohjoismaisen yrityksen fuusion myötä, oli erinomainen aika tehdä muutoksia oppimisalustajärjestelmiin. Yritys oli kasvanut nopeasti, ja sen oli tärkeää varmistaa, että käyttöön tuleva oppimisympäristö vastaisi yrityksen kasvaneisiin tarpeisiin ja strategisiin päämääriin. Anoran tavoitteena oli tehdä oppimisprosessista sujuvampi ja tehokkaampi. Fuusion myötä sisällöntuotantoa ja etenkin raportointia tuli kehittää vastaamaan yrityksen lisääntyviä kehitystarpeita.

Anora toteutti kilpailutuksen oppimisympäristön hankinnassa, jossa järjestelmälle asetettiin selkeät vaatimukset, joihin Vuolearning vastasi erinomaisesti. Vuolearning-oppimisalustan helppokäyttöisyys, räätälöitävyys ja tehokkaat raportointityökalut olivat tärkeitä seikkoja oppimisalustan valinnassa. Vuolearning-oppimisalusta on tukenut Anoran fuusion jälkeisiä koulutustarpeita vuoden 2021 lopusta lähtien.

Anoralla speksattiin kolme ydinosa-aluetta, joihin tulevan oppimisympäristön tulisi vastata:

  1. Alustan pitää olla käyttäjälle yksinkertainen riippumatta laitteesta.
  2. Koulutusten tuottaminen tulisi onnistua myös sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät ole koulutusalan ammattilaisia tai diginatiiveja.
  3. Oppimisalustan raportointimahdollisuuksien tulisi vastata pörssiyhtiön vaatimuksiin.

Valitun oppimisalustan tuli olla Anoran työntekijöille mahdollisimman helppokäyttöinen, minkä lisäksi alustalle pääsemisen piti olla mahdollista myös organisaation ulkopuolisille henkilöille, joita koulutetaan esimerkiksi tehtaiden turvallisuuskäytäntöihin ennen tehdasalueelle saapumista. Anoralla tehdään paljon turvallisuuteen liittyviä koulutuksia itse ja siksi haluttiin löytää ratkaisu, jossa järjestelmä on riittävän yksinkertainen verkkokoulutusten tuottamiseen oman osa-alueensa asiantuntijoille, joilla ei esimerkiksi ole koulutusalan taustaa.

Oppimisympäristön raportoinnin tuli olla sellaista, että se voitaisiin viedä Anoran vuosisuunnitteluun ja -raportointiin sekä osaamisen todentamiseen. Yrityksen tulee voida todentaa, että käyttäjät ovat suorittaneet vaaditut koulutukset. Lisäksi toivottiin mahdollisuutta muistuttaa käydyistä ja suorittamattomista verkkokoulutuksista.

”Tässä oli hyvä tilaisuus luoda vaihtoehto, joka olisi Anoralle suunniteltu eikä kummankaan fuusioituneen yhtiön vanha järjestelmä. Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena tuntui siltä, että Vuolearning vastasi meidän tarpeisiimme, ja että alustasta saatiin juuri meidän näköisemme.”

Vuolearning-oppimisalusta mahdollisti Anoran sisäisen koulutustuotannon säästäen aikaa ja resursseja

Anoran Rajamäen alkoholijuomatehdas © Anora
Anoran Rajamäen alkoholijuomatehdas. Kuva: Anora

Vuolearning pystyi tukemaan Anoraa esimerkiksi verkkokurssien nopeammassa ja tehokkaammassa tuotannossa sekä mahdollisuuksissa seurata käyttäjien suorituksia ja niiden raportointia. Anna Väkeväinen kertoo, "Fuusioitumisen myötä koulutusmateriaalit piti yhdenmukaistaa ja muuttaa uuden brändin mukaiseksi. Oli hienoa, että saimme Vuolearningilta tähän apua ja saimme materiaalit ”anorifioitua” yhdessä."

Vuolearning-oppimisalusta mahdollisti yrityksen sisäisen sisällöntuotannon, jolloin ulkopuolisen sisällöntuotannon tarve väheni merkittävästi, eikä verkkokurssien tuottamiseen kulu enää yhtä paljon aikaa ja resursseja.

”Yrityksen ja erehdyksen kautta on tullut joitakin asioita alustalla tehtyä ja kokeiltua, että mitkä asiat toimivat ja mitä ei tehdä jatkossa.”

Vuolearning-alustan helppokäyttöisyyden ohella Väkeväinen arvostaa yhteistyön ja tukipalveluiden sujuvuutta. Erityisesti Vuolearning-alustan Apu-sivulla olevat ohjeistukset ovat olleet tärkeä resurssi käyttäjille, mikä on vähentänyt puhelimitse tulevien kyselyiden määrää. Anoralle toteutettiin asiakaskohtaisia räätälöintejä, joita koskevaan vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön Väkeväinen on tyytyväinen. Esimerkiksi käyttäjätunnusten massaluonti Vuolearning-alustalla on ollut Anoran suuren käyttäjämäärän vuoksi hyödyllinen ominaisuus hallinnoimaan laajaa, kansainvälistä henkilöstöä. Vieraskäyttäjien tunnistautuminen on ollut keskeisessä roolissa yhteistyötahojen turvallisuus- ja hygieniakoulutuksissa. Tämän avulla tehtaan valvomoissa on pystytty todentamaan, että vaaditut edellytykset ovat käyty läpi, ennen kuin henkilö pääsee tehtaalle sisään. ”Kaikkeen löytyi aina ratkaisu”, Väkeväinen tiivistää.

Anoran tuotantopaikkakunnilla vaaditaan koulutukset paikallisella kielellä. Vuolearning-alusta auttoi hallinnoimaan eri kielten tarpeita ja mahdollisti kustomoidut koulutukset eri kielillä. Anoran työntekijät ovat pääosin ottaneet Vuolearning-alustan hyvin vastaan. Käyttöönotto vaati jonkin verran opettelua, mutta käyttäjät ovat löytäneet alustalta tarvittavat ohjeet ja ratkaisut ongelmiin. Anoran tuotannon työntekijät ovat ottaneet alustan todella hyvin käyttöön, ja sen integroituminen työarkeen on toiminut hyvin.

”Hyvin vähän on tullut palautetta alustasta, lähtökohtaisesti se on hyvä asia, koska jos tulee paljon palautetta, niin silloin asiat eivät yleensä toimi.”

Väkeväinen on kokenut oppimisympäristön tarjoaman analytiikan erityisen hyödylliseksi niiden koulutuksien kohdalla, jotka eivät ole pakollisia. Analytiikan avulla pääsee tarkastelemaan muun muassa, missä vaiheessa käyttäjät ovat kurssin suorittamisessa, miten moni on suorittanut kurssin loppuun, milloin käyttäjät ovat viimeksi kirjautuneet sisään ja miten paljon kullakin kurssilla on ollut viimeisen kuukauden tai 12 kuukauden aikana kävijöitä.

”Raportit ovat todella selkeitä, visuaalisesti näyttäviä ja se saadaan helposti ulos alustalta.”

Vuolearning on joustava ja helppokäyttöinen oppimisympäristö

Väkeväinen on kokenut asiakaspalvelun laadun hyväksi ja saaneensa aina avun Vuolearningin käyttöä koskeviin haasteisiin. Hän on myös kokenut, että asiakkaaseen suhtaudutaan kunnioittavasti, mikä tekee avun pyytämisestä helppoa.

Tosi kivaa, että asiakaspalvelulta tulee todella nopeasti vastauksia, jos tulee esiin kysymyksiä Vuolearning-oppimisympäristön käytöstä.”

Väkeväinen suosittelee Vuolearning-oppimisalustaa erityisesti organisaatioille, jotka haluavat luoda ja hallita koulutuksiaan ja jotka tarvitsevat joustavan sekä helppokäyttöisen oppimisympäristön. Vuolearning-alustan monipuoliset ominaisuudet ovat auttaneet Anoraa saavuttamaan koulutustavoitteitaan. Anora on kyennyt tuottamaan ja räätälöimään koulutusmateriaalia tehokkaasti, hallitsemaan käyttäjätietoja ja seuraamaan käyttäjien suorituksia tarkasti.

"Mikäli on tarve löytää järjestelmä, jolla pystytään tuottamaan itse paljon omaa materiaalia, kustomoimaan sitä helposti sekä luomaan uusia kurssiversioita nopeasti, ja tällä tavoin tekemään koulutusten tuottajien elämästä suhteellisen helppoa, niin siihen Vuolearning sopii todella hyvin”, päättää Väkeväinen.