Verkkokurssien suunnitteluprosessi voi kuulostaa selkeältä ja hallitulta prosessilta, mutta kurssien tekeminen tapahtuu harvoin ihanneolosuhteissa. Todellisuudessa kurssit syntyvät usein kiireessä, muiden projektien lomassa ja rajallisilla resursseilla. Aikaa ei ole loputtomasti ja odotukset voivat silti olla korkealla.
Tästä syystä riittävän hyvä on verkkokurssien toteuttamisessa usein paras tavoite. Sen sijaan, että tavoiteltaisiin täydellisyyttä ja lykättäisiin kurssin julkaisemista, kannattaa keskittyä siihen, mikä oikeasti tukee oppimista ja julkaista kurssi, kun se on riittävän hyvä.
Tässä blogikirjoituksessa käymme viisi käytännön vinkkiä siitä, mihin verkkokurssien tuotannossa kannattaa keskittyä ja kuinka laadukkaita verkkokursseja voi toteuttaa myös rajallisella ajalla.
Vinkki 1: Rajaa tavoite – kaikkea ei tarvitse opettaa kerralla
Hyvä nyrkkisääntö kurssin sisältöön on yksinkertainen: yksi kurssi, yksi päätarkoitus tai oppimistavoite. Kun tavoite on selkeä, sisältöä on helpompi rajata ja tuottaa, ja näin kurssi myös saadaan nopeammin julkaistua. Liian laajat kokonaisuudet voivat johtaa raskaaseen tuontantoprosessiin ja kuormittavaan oppimiskokemukseen.
Kaikkea aiheeseen liittyvää ei tarvitse käsitellä yhdessä kurssissa, vaan voit rakentaa jatkokursseja ja syventäviä osioita myöhemmin ja koostaa niistä oppimispolkuja. Usein kevyet, helposti omaksuttavat sisällöt toimivat parhaiten ja lyhyetkin oppimiskokonaisuudet tukevat oppimista.
Vinkki 2: Hyödynnä valmiita materiaaleja rohkeasti
Kurssia tarvitsee harvoin rakentaa täysin tyhjästä. Organisaatiolla voi olla jo olemassa esityksiä, ohjeistuksia, dokumentteja ja vanhoja koulutusmateriaaleja. Nämä toimivat erinomaisena pohjana verkkokurssille.
Tuo siis olemassa oleva materiaali alustalle ja mieti, vaatiiko se paranteluja. Materiaali voi olla suoraan käyttövalmista esimerkiksi silloin, kun se on jo selkeää ja ymmärrettävää ja jos se on ennenkin toiminut itseopiskelumateriaalina. Usein siihen kannattaa kuitenkin tehdä muokkauksia ja jäsentelyjä:
- Jäsennä materiaali oppimisalustalle lukuihin, jotta käyttäjällä on selkeämpi oppimiskokemus. Yksi pääaihe per luku ja selkeät otsikot joka luvulle.
- Jos alkuperäinen materiaali on ollut puhuttu esitys, kuten PowerPoint-diat, voi olla tarpeen avata tekstejä ja lisätä opetusta aiheesta, sillä pelkät diat eivät välttämättä avaudu oppijalle samalla tavalla ilman alkuperäistä puhuttua esitystä.
- Lisää materiaaliin käyttäjää aktivoivia tehtäviä. Hyödynnä tekoälyä, niin saat tehtävät luotua nopeasti kiireessäkin.
- Kuvien lisääminen on myös nopea tapa saada kurssiin mielenkiintoa, jos niitä ei ollut alkuperäisessä materiaalissa.
Tällä tavalla saat nopeasti hyödynnettyä olemassa olevan materiaalin ja muokattua siitä interaktiivisemman ja mielenkiintoisemman.
Vinkki 3: Käytä yksinkertaista rakennetta
Selkeä ja toistuva kurssirakenne säästää aikaa sisällöntuottajalta, mutta myös selkeyttää käyttäjän oppimiskokemusta.
Näyttävät visuaaliset elementit tai monimutkaiset vuorovaikutteiset ratkaisut eivät aina ole tärkeintä, vaan tärkeämpää on, että kurssi on johdonmukainen ja sen rakenne on selkeä. Näin oppijan on myös helpompi hahmottaa kokonaisuus.
Esimerkki kevyestä mutta monessa tilanteessa toimivasta rakenteesta:
- Johdanto: mitä opit tässä osiossa / tällä kurssilla
- Ydinsisältö, esimerkiksi teksti tai video
- Yhteenveto: tärkeimmät pointit koottuna
- Tehtävä tai pohdinta
- (Lopetus)
Voit luoda kurssipohjan, jota käytät pohjana kaikille kursseillesi, mikä nopeuttaa sisällöntuotantoa. Kurssipohjassa voi olla valmiina esimerkiksi runko johdannolle, johon voi helposti täyttää kurssia koskevat ohjeistukset, sisältölukuja sekä lopetusluku, jossa voi olla palautekysely.
Vinkki 4: Keskity olennaisiin sisältötyyppeihin
Verkkokursseihin voi liittyä paine käyttää monipuolisia ja interaktiivisia elementtejä. Todellisuudessa kaikkea ei tarvita ja vähemmälläkin pärjää. Useissa tapauksissa toimiva sisältöyhdistelmä voi näyttää tältä:
- Selkeä teksti
- Yksinkertainen video tai tekstiin liittyvä kuva
- Tehtävä tai reflektio
Interaktiivisuus verkkokursseilla ja erilaisten mediamuotojen käyttö on hyödyllistä, sillä se luo kurssista mielenkiintoisemman ja parantaa oppimista, mutta sen toteuttaminen voi viedä aikaa. Pohdi siis tarkkaan, tuoko jokin elementti oikeasti lisäarvoa kurssille vai hidastaako se vain turhaan tuotantoa.
Jos esimerkiksi mietit, pitäisikö verkkokurssille lisätä animoitu videonpätkä vai tavallinen kuva, mieti, tukeeko video oppimista. Videon tuottaminen on työläämpää kuin kuvan ja video kannattaa lisätä vain, jos siitä selkeästi on lisäarvoa. Jos kyseessä esimerkiksi on jokin monimutkainen laitteen toimintaa havainnollistava kurssi, voi video olla hyödyllinen, jotta oppija näkee käytännössä, miten laite toimii. Jos taas kyseessä on vaikka perehdytysmateriaalin ohjeistus siitä, kuinka säädät työhuoneesi sähköpöydän korkeutta, voi yksinkertainen kuva riittää eikä videota välttämättä tarvita.
Vinkki 5: Hyväksy, että kaikkea ei tarvitse tehdä täydellisesti
Kurssin ei tarvitse olla täydellinen ennen julkaisua. Kurssin ei välttämättä tarvitse olla edes täysin valmis ennen julkaisua!
Kurssin julkaiseminen kannattaa tehdä mahdollisimman aikaisin, jotta pääset keräämään palautetta käyttäjiltä ja seuraamaan, miten käyttäjät kurssia käyttävät ja mikä kurssissa toimii ja mikä ei, esimerkiksi onko sisältö selkeää tai auttavatko tehtävät oppimaan. Näin voit päästä kehittämään kurssia nopeammin ja paremmin verrattuna siihen, että viilaisit kurssia tuntikausia loppuun yksin.
Digitaalisilla verkko-oppimisalustoilla sisältöjen päivittäminen on helppoa ja kaikki käyttäjät saavat uusimman version sisällöstä käyttöönsä yhdellä napin painalluksella.
Kurssin sisällöntuotantoa kannattaakin ajatella iteratiivisena prosessina. Julkaise kurssista ensin ensimmäinen versio, kerää palautetta, analysoi palaute, kehitä kurssia palautteen perusteella, julkaise toinen versio, kerää palautetta ja niin edelleen. Jatkuva kehittäminen auttaa pitämään kurssin ajan tasalla ja käyttäjän tarpeita palvelevana.
Riittävän hyvä verkkokurssi on usein tarpeeksi
Kun aikaa on vähän, verkkokurssi onnistuu priorisoinnilla ja olennaiseen keskittymällä. Selkeä oppimistavoite, olemassa olevien materiaalien hyödyntäminen, yksinkertaisiin sisältöihin keskittyminen ja iteratiivinen kehittäminen auttavat viemään kurssin nopeasti maaliin. Näin oppijat pääsevät hyötymään sisällöstä heti.
Usein paras verkkokurssi ei olekaan se, jonka tekemiseen käytettiin eniten aikaa, vaan se, joka saatiin käyttöön oikeaan aikaan. Riittävän hyvä riittää, ja kursseja voi aina jatkokehittää pikkuhiljaa palautteen perusteella.